Woodstock – Kolme päivää rauhaa ja musiikkia

Populaarimusiikin maailmassa tuskin on legendaarisempaa festivaalia kuin Woodstock vuodelta 1969. Woodstockin festivaalia on kutsuttu tapahtumaksi, joka määritti yhden sukupolven. Festivaalia ei voi ymmärtää ilman, että tietää yhteiskunnallisen kontekstin. Vuonna 1969 Yhdysvallat kävi sotaa Vietnamissa ja maassa levinnyt hippiliike saavutti huippunsa Vietnamin sodan eskalaation vuosina. Vuonna 1967 oli eletty “rakkauden kesä” (Summer of Love), jolloin noin satatuhatta nuorta hippiä suuntasi San Franciscoon.

Festivaalin suunnittelu

Woodstockin festivaalin järjestäjät kertovat eri tarinoita siitä, kuka keksi festivaalin. Järjestäjinä olivat John P. Roberts, Joel Rosenman, Michael Lang sekä Artie Kornfeld. Lang ja Kornfeld kertovat, että alkujaankin ajatuksena oli tehdä festivaalista maailman isoin festivaali. Nelikon kolmannessa tapaamisessa päädyttiin ajatukseen 50 000 ihmisen festivaalista ja Woodstock Ventures niminen yhtiö perustettiin vuoden 1969 alkupuolella. Jokaisella järjestäjällä oli yhtiöstä 25 % osuus.

Festivaalin valmistelut

Festivaalille alettiin etsiä paikkaa New Yorkin maaseudulta. Ajatuksissa oli ollut järjestää festivaali Woodstockin kylässä, mutta sopivaa paikkaa ei tuntunut löytyvän. Maaliskuussa järjestäjät vuokrasivat Wallkillin kaupungista maata 10 000 dollarilla. Alue oli kaavoitettu teollisuusalueeksi ja sen sijainti oli hyvä. Festivaali sai tunnuslauseekseen “Kolme päivää rauhaa ja musiikkia”, jolla pyrittiin alleviivaamaan festivaalin rauhanomaisuutta ja sodanvastaisuutta. Festivaalin tunnuksen piirtämisestä vastasi Arnold Skolnick.

Artistien etsintä festivaalille alkoi ja jotta kuuluisat esiintyjät saapuisivat epävarmalle festivaalille, heille luvattiin poikkeuksellisen isot palkkiot. Esimerkiksi CCR eli Creedence Clearwater Revival kuittasi esiintymisestä noin 12 000 dollaria. Palkkioiden yhteissumma nousi peräti 180 000 dollariin. Suurimman palkkion nettosi Jimi Hendrix, joka sai 32 000 dollaria. Yksi iso nimi oli kuitenkin poissa: Bob Dylan, joka asui Woodstockissa, ei tullut festivaalille esiintymään.

Festarin paikka vaihtuu

Järjestäjät kokivat takaiskun: Wallkillin asukkaat kääntyivät festivaalia vastaan, kun kuulivat tapahtuman yleisömäärästä ja siitä, että tapahtuma vaikutti vasemmistolaiselta ja huumeiden käyttöön liittyvältä hippitapahtumalta. Virallinen syy festivaalin torppaamiselle oli järjestäjien puutteelliset suunnitelmat ja ulkovessat, jotka olivat kaupungissa kiellettyjä. Uusi pitopaikka löytyi Bethelin pienestä kaupungista, jossa lupa festivaalille myönnettiin heinäkuun lopulla. Lipunmyynti sujui hyvin, sillä pari viikkoa ennen festivaalia lippuja oli myyty 180 000 kappaletta.

Jotkut Bethelin asukkaista perustivat etupihoilleen kauppoja ja jotkut tarjoilivat kahvia ja syötävää ilmaiseksi. Alkoholia ja huumeita, etenkin LSD:tä ja kannabista, oli saatavilla festivaalialueella helposti. Festivaalialueen ruokapisteiden pyörittämisestä vastasi hippikommuuni nimeltään Hog Farm. Tämä hippikommuuni muodosti vapaalla olleiden newyorkilaispoliisien kanssa “Ole kiltti” -joukot tuomaan turvaa. He sanoivat ihmisille tarpeen vaatiessa “ole kiltti äläkä tee noin, tee jotain muuta”.

Festivaali sai yleisöryntäyksen

Rosenmann, joka siis oli yksi Woodstockin festivaalin perustajista, muisteli The Guardianille, että vaikka he eivät pohtineet olevansa mahdollisesti tekemässä jotain legendaarista, niin alusta asti järjestäjät tiesivät, että jotain poikkeuksellista oli käsillä. Yleisön alkaessa tulla sisään festivaalialueelle, se ylitti kaikki heidän arvionsa. Alkujaan paikalle odotettiin siis 50 000 kävijää, mutta paikalle saapui noin 500 000. Lopulta lipunmyynnistä luovuttiin ja sisään pääsi ilmaiseksi.

Festivaalilla esiintyi aikansa kovimpia nimiä sekä myös nousussa olleita rock- ja folkartisteja. Woodstock on saanut vuosien aikana mielikuvissa ja muistoissa maineen tietynlaisena hippiliikkeen ja 1960-luvun huipentumana. Yleisöryntäys tarkoitti myös sitä, että festivaalien järjestelyt jäivät puutteellisiksi väkimäärään nähden: tiet olivat tukkeutuneet kilometrien matkalla, esiintyjät myöhästyivät, eikä ruokaakaan ollut tarpeeksi. Lisäriesaa aiheuttivat tuuli sekä sade, mutta osallistujien joukossa virisi spontaanisti jakamisen, auttamisen sekä välittämisen aalto.

Festivaalin huumaa 15.–18. elokuuta

Teiden tukkeutuminen autoista aiheutti sen, että monet lipun ostaneista jäivät kauas festivaalialueesta. Viranomaiset ovat arvioineet, että peräti puolitoista miljoonaa festivaalille pyrkinyttä jäi ulkopuolelle. Monet esiintyjistäkin joutuivat turvautumaan helikopterikyytiin päästäkseen festivaalille. Ennakkoon festivaalille oli myyty 180 000 lippua, mutta perjantaihin mennessä yleisöä oli lampsinut sisään vain osittain pystytettyjen aitojen läpi niin paljon, että lippujen kerääminen kävi mahdottomaksi. Tästä syystä yleisö päästettiin sisään ilmaiseksi.

Esiintyjille oli kuitenkin maksettava ja festivaalin kulut saatiin katettua vasta vuosien jälkeen. Järjestäjät takoivatkin myöhemmin rahaa suosituilla festivaalitaltioinneilla. Ensimmäinen esiintyjä festivaalilla oli folklaulaja Richie Havens perjantaina. Hänen oli alkujaan tarkoitus esiintyä myöhemmin, mutta liikenneruuhka viivästytti avausesiintyjiksi suunniteltujen artistien saapumista, joten Havens sai nousta lavalle. Esiintyminen venyi peräti kolmituntiseksi, sillä artistit, joiden oli määrä esiintyä hänen jälkeensä, olivat niin ikään myöhässä.

Woodstockin päätös ja sen perintö

Ensimmäiset artistit pääsivät esiintymään vielä hyvässä säässä, mutta myöhemmin festivaalia kiusasivat ukkos- ja sademyräkät. Yleisö oli kuitenkin sitkeää, sillä Jimi Hendrix päätti festivaalin maanantaina ja tuolloin yleisöä oli vielä melkein 50 000. Festivaalilla sattui valitettavasti myös kolme kuolemantapausta: 17-vuotias poika jäi traktorin alle nukuttuaan pellolla ja yksi kuolema johtui huumeiden yliannostuksesta. Festivaali sujui rauhallisesti, sillä yhdestäkään väkivaltaisesta teosta ei ilmoitettu.

Vaikka tapahtuma oli sekava, se vietettiin ystävällisessä ja rauhallisessa ilmapiirissä. Monet muistelevat tapahtumaa kaiholla. New York Timesille kirjoittanut kolumnisti Jon Pareles oli aikoinaan Woodstockissa. Hän muistaa festivaalin onnellisena loppuna 1960-luvulle. Hänen mukaansa tämä loppu oli myös alku jollekin uudelle: Woodstockissa olleet nuoret koottiin kuluttajien armeijaksi, jota markkinat eivät enää väheksyneet. Heille myytäisiin paljon muutakin kuin sätkäpaperia ja LP-levyjä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *